Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Mitä tapahtui Dinglestä lähdön jälkeen?

Lähdin tosiaan Dinglestä 23.10. (tiedän, apua sentään miten aika lentää) ja sain tavarani sieltä 29.10. Seuraavan viikonlopun vietin kuitenkin Dinglessä halloweenin ja hyvästien merkeissä. Sunnuntaina palasin Corkkiin ja sitten oli aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja miettiä tulevaa. Monet yrittivät saada mua tulemaan takaisin Suomeen, mutta en halunnut vielä luovuttaa. Vaihtoehtoina olivat joko asunto ja työpaikka tai uusi hostperhe. Valehtelisin jos väittäisin, ettei ajatus uudesta hostperheestä pelottanut. Mutta lopulta tajusin sen olevan helpompaa. Sähköpostittelin muutaman perheen kanssa, mutta lopulta Facebookissa otti yhteyttä kolmen lapsen äiti Susan, jonka kanssa lopulta mentiin haastattelukahville. Perhe vaikutti täydelliseltä. Kahvin jälkeen lupasin Susanille kertovani päätöksestäni parin päivän sisällä. Dingle-perheen kanssa kun tuli hätiköityä päätöksen kanssa, niin tällä kertaa halusin miettiä rauhassa. Laitoin hänelle tekstarin 30 minuuttia haastattelun jälkeen, että 'kyllä, tahtoisin kovasti liittyä perheeseenne'. Hups. 6.11. muutin uuteen perheeseen.

PERHE COSTELLO

Äiti: Susan
Lapset: Dylan 12, Luke 9 ja Kate 7
Paikka: Fermoy (n. 7000 asukasta, 30km Corkin keskustasta)
Käytössä: oma auto, jiihaa!

Susan on siis yksinhuoltajaäiti ja John-isän luo lapset menevät joka toinen viikonloppu ja joka tiistai.

VIIKKO-OHJELMA

Joka päivä työt alkaa 7:45 ja joka aamu teen lasten lounaat ja heitän heidät kouluun yhdeksäksi. Susan antoi mulle työmoton ensimmäisenä päivänä: 'Jos huomaat, että jotain pitää tehdä, tee se'.

Maanantaisin 9:00–15:30 koko talon lattioiden imurointi ja moppaus. Jos silityskasassa on silitettävää, silitä ne. Jos jotain pitää tehdä, tee se. Lapset koulusta klo 15:30 -> läksyt -> välipala -> vaatteiden vaihto. Dylanilla rugby klo 18:30 (lähtö tuntia aikasemmin). Lukella ja Katella on piano klo 19:40–20:20. Susan vie toisiin harkkoihin ja mä toisiin.

Tiistaisin mulla on vapaapäivä. Joskus Susan saattaa tarvita mua silti tekemään lapsien eväät aamuisin/heittämään heidät kouluun.

Keskiviikkoisin 9:00–15:30 kaikkien (3) vessojen lattioiden imurointi ja moppaaminen. Jos silityskasassa on silitettävää, silitä ne. Ja edelleen sama työmotto pätee. Lapset koulusta klo 15:30 -> läksyt -> välipala -> vaatteiden vaihto. Dylanin rugby klo 18:30 (lähtö tuntia aikaisemmin).

Torstaisin ei ole mitään virallisesti sovittuja siivoomisia. Paitsi tietenkin silittämiset ja muut jos nään että jotain pitää tehdä. Ennen joulua sain myös tosi paljon ylimääräisiä siivousjuttuja, kuten ikkuinoiden pesua ymv. Lapset koulusta klo 15:30 -> läksyt -> välipala -> vaatteiden vaihto.

Perjantaisin 9:00–15:30 jälleen koko talon lattioiden imurointi ja moppaus. Jos silityskasassa on silitettävää, silitä ne. Jos jotain pitää tehdä, tee se. Lapset koulusta klo 14:40 -> uintiin klo 16:00 -> Luke futikseen klo 18:15 -> Dylanin hakeminen uinnista -> Luken hakeminen futiksesta -> kotiin. Ja näiden kaikkien paikkojen välietäisyys toisistaan on se 30km.

Viikonloput mulla on yleensä vapaita, mutta oon kyllä joutunut tosi paljon babysittaamaankin. Josta en saa tosiaan extrarahaa, enkä tunteja vapaaksi.

--

Uusi hostperheeni on täysi vastakohta Dingle-perheelle. Täällä muuttuu suunnitelmat kokoajan oli sitten kyse harkkojen peruuntumisesta tai lapsen sairastumisesta. Me pystytään ton äidin kanssa puhumaan toisillemme mistä tahansa ja usein jutellaankin sohvalla viiniä juoden kun lapset ovat menneet nukkumaan. Tällä perheellä on myös hyvin pahoja vaikeuksia liittyen lapsien isään, mikä vaikeuttaa jokapäiväistä elämää 110-prosenttisesti. On vain pitänyt sopeutua ja olla ymmärtäväinen, mutta kun kyseessä on periaatteessa tuntemattomat ihmiset, niin välillä tulee mietittyä kuuluuko au pairin kestää näin paljon tällaista sontaa. Mutta niinkuin Susan on useasti kuvaillut perhettään 'life is busy, but fun'.

torstai 29. lokakuuta 2015

Kun elämä ei mene niinkuin elokuvissa - totuus au paireudestani

En ollut varma halusinko kertoa viime aikaisia tapahtumia jokaikiselle siellä ruutujen toisella puolella. Mutta monen viikon harkintojen jälkeen ajattelin, että haluan pysyä rehellisenä itselleni sekä muille. Yleensä ihmiset haluavat puhua vain niistä positiivista asioista elämissään, eikä kukaan halua tuntea itseään epäonnistujaksi. Mutta niinkuin otsikko sanoo - elämä ei mene aina niinkuin elokuvissa ja tässä on minun tarinani.

Tiedän, että moni (myös hyvin läheiset ihmiset elämässäni) epäili, että tulisin Irlannista takaisin Suomeen maitojunalla. Että minusta ei olisi tähän. Että minusta ei olisi au pairiksi. Tämän hetkinen tilanne on niin hasardi, niin outo, että en edes tiedä kuka oli oikeassa. Sen tiedän, että olen edelleen Irlannissa ja täältä en vähällä aio lähteä.

Kun ensimmäiset kuukaudet olivat vierähtäneet Kavanaghin perheen kanssa tunsin oloni petetyksi. Perhe oli hyvin kylmä, ei yhtään niin lämminhenkinen mihin olin tottunut Suomessa. Isä oli hyvin temperamenttinen ja usein huusi minulle ja kohteli minua kuin olisin yksi hänen 4-vuotiaistaan. Äiti taas vaikutti olevan hyvin tossun alla toistelemalla lauseita kuten "Yes, boss" miehelleen ja kun isä ärjähti joko lapsille, äidille tai minulle, äiti tuijotti hiljaa lattiaa. Suoraan sanottuna, mua pelotti joka päivä.

Lapsien kanssa oli ihanaa. Vaikka kulttuurishokki oli aika paha lapsien kasvattamisen suhteen, kuukauden jälkeen tunsin pärjääväni. Talo tuntui kodilta kun olin lapsien kanssa ja rakastin sitä tunnetta kun lapset juoksivat luokseni huutaen "Helmi! Helmi!" ja esittelivät piirroksiaan tai vain hyppäsivät syliin. Mutta kun perheen isä astui huoneeseen, kaikki kylmeni. Tuntui, että minun piti olla kokoajan varpaisillani. Jos lähtisin kertomaan yksityiskohtaisesti tapahtumista pystyisin varmaan kirjoittamaan kirjan. Mutta summa summarum: talossa ahdisti ja halusin joka ilta lähteä pois joko sitten lenkille koiran kanssa tai oluelle muiden au pairien kanssa.

Mutta siinä se ongelma sitten olikin. Dinglessä ja lähiseuduilla oli vain kourallinen au paireja, jotka usein olivat vapaa-ajallani töissä tai sitten viihtyivät niin hyvin perheidensä kanssa tai omissa oloissaan etteivät he usein tahtoneet mennä mihinkään. En ole varmaan koskaan tuntenut oloani niin yksinäiseksi. Puhuin useamman kaverin ja toisien au pairien kanssa tilanteestani ja olen hyvin kiitollinen heidän tuestaan ja ohjeistaan. Tein luultavimmin silti väärän päätöksen.

Ainoat ongelmat eivät olleet isä ja hiljainen Dingle, vaan myös epäoikeudenmukaisuus perheen sisällä. Aluksi luvattiin, että ovat hyvin reiluja ja au pair tuntee olonsa perheenjäseneksi, mutta ei. Eivät olleet, enkä tuntenut. Useimmiten kohtelivat minua kuin olisin vain työntekijä tai orja. Jos pyysin palvelusta, äiti sanoi empien, että "kyllä kai se käy", johon perheen isä päätti puuttua huutamalla "kävele, pyöräile tai ota taksi".

Tunsin perheen isän jo niin hyvin, että minua pelotti ajatus siitä mitä tapahtuisi kun kertoisin perheelle, että en halua enää olla heidän au pairinsa. Päätin jo aiemmin, että aion sanoa heille vain, että Dingle on liian pieni minulle ja että haluan isompaan kaupunkiin kuten Corkkiin. En halunnut loukata heidän tunteitaan, mutta myös halusin pysyä hyvissä väleissä jos tarve tulisi saada suosituksia muihin perheisiin. Joten viime viikon keskiviikkona pyysin perheen äitiä juttelemaan kanssani kahdestaan olohuoneeseen ja kerroin, että olen liian yksinäinen Dinglessä ja haluan etsiä uuden perheen. Kerroin myös hänelle, että tein jo AuPairWorldiin uuden profiilin, mutta en ole tehnyt mitään sopimuksia vielä muiden perheiden kanssa, koska en halunnut toimia heidän selkiensä takana. Perheen äiti oli hyvin ymmärtäväinen, mutta tietenkin myös surullinen ja ahdistunut, koska nyt heidän täytyi aloittaa uuden au pairin etsiminen.

Seuraavana päivänä perheen isä ei sanonut sanaakaan mulle (paitsi illalla kun lapset olivat nukkumassa ja hän päätti hyökätä mun kimppuuni haukkumalla mut aivan pystyyn kuinka paska ihminen oon) ja seuraavat päivät sen jälkeen hänen suustaan ei tullut yhtään pyyntöä tai kiitosta. Pelkästään kiroilua ja käskyjä. Tuolloin tiesin, että olin tehnyt oikean päätöksen sanoessani, että en halua enää olla osa heidän perhettään. Eivät tainneet ymmärtää, että mäkin olen ihminen. Mullakin on tunteet.

Viime viikon perjantaina lähdin Killarneyhin ja sunnuntaina jatkoin Corkkiin, koska tämä viikko oli minulle luvattu lomaviikoksi. Olimme puhuneet perheen äidin kanssa, että olisin heillä vielä ehkä marras-joulukuuhun, kunhan he ensin löytäisivät uuden au pairin ja minä uuden perheen. Kumpikaan ei jättäisi toista pulaan. Mutta kuinka ollakkaan, sain heiltä SÄHKÖPOSTIN viime maanantaina, jossa he kiittivät minua ajastani heidän perheessään ja käskivät tulemaan hakemaan tavarani Dinglestä torstaihin mennessä, koska ovat löytäneet uuden au pairin. (Tietona, että Corkista Dingleen on jo pelkästään autolla kolmen tunnin matka.) Kaiken maailman sähläyksien jälkeen sain kun sainkin tavarani tänne Corkkiin tänään, mutta tunnen olevani enemmän hukassa kuin koskaan.

Olen erittäin kiitollinen tällä hetkellä sillä mulla on katto pään päällä siihen asti kunnes löydän suuntani. Oli se sitten uusi perhe, uusi työpaikka tai matka takaisin Suomeen. Olen kiitollinen, että irlantilaiset ovat suurimmaksi osaksi välittäviä ja lempeitä ihmisiä, jotka eivät jätä hukassa olevaa suomalaista tyttöä pulaan. Ja sen tiedän, että tän piti olla mun vuoteni lempimaassani, enkä helpolla aio sitä hylätä!

perjantai 11. syyskuuta 2015

Au pairin työpäivä

7.45–8:40 TYTÖT
Louisen kyyti tulee hakemaan häntä kouluun joka toinen viikko klo 8:20 ja joka toinen viikko 8:40. Thomas yleensä lähtee viemään Clíonaa Montessoriin klo 8:40. Ennen kouluun lähtöä tyttöjen pitää vaihtaa vaatteet (Louiselle koulupuku), pistää kengät jalkaan,  silmälasit päähän, syödä aamupala, ottaa vitamiinit ja pestä hampaat sekä kasvot. Minun pitää myös harjata tyttöjen hiukset sekä pistää ne ponnarille, tehdä eväät kouluun sekä pakata ne ja varmistaa, että tytöillä on tarpeeksi vaatetta päällä. Vaikka tytöt ovat hyvinkin itsenäisiä ja minäitte-tyyppejä, jokaista vaihetta pitää vahtia ja minuutin välein hoputtaa, että nyt on kiire. Kun Louise on valmis, hän menee portille odottamaan kyytiä tai katselee ikkunasta kunnes kyyti saapuu (sadepäivät).

8:40–12:20 RONAN
Aamupäivän olenkin sitten Ronanin kanssa kahdestaan. Kun tytöt ovat aamulla valmiita, puen Ronanin ja vaihdan vaipan. Tämän jälkeen hieman piirrettyjä pyörimään ja aamupalaa. (Tässä vaiheessa vasta pääsen itsekin syömään aamupalaa.) Ronan on tosi nirso ruuan suhteen, joten syömisessä kestää kauan. Kun olen itse syönyt, jätän Ronanin keittiöön katsomaan piirrettyjä ja menen viereiseen huoneeseen itse vaihtamaan vaatteet. (Kyllä, hähää. Syön täällä aamupalan yöpuvussa, vaikka lapsetkin vaihtavat vaatteet ennen aamupalaa.) Aamupalan jälkeen lähdetään yleensä Ronanin ja Rosie-koiran kanssa kävelylle. Klo 11–12 Ronan nukkuu päiväunet, jonka aikana mulla on omaa aikaa. Joskus selaan kännykkää, katson Netflixiä tai nukun, milloin mitäkin. Aluksi käytin tuon tunnin esim. siivoamiseen tai ruuanlaittoon, mutta nykyään käytän sen omaanaikaani, niin kuin se onkin tarkoitettu. Ronanin herättyä, annan hänen katsoa hieman piirrettyjä ja itse aloitan lounaan tekemisen.

12:20–13:40
Clíona tulee Montessorista yleensä n. klo 12:20. Tämän jälkeen syömme Clíonan ja Ronanin kanssa lounasta, katsomme piirrettyjä, leikimme.

13:40–16:20
Louise tulee koulusta n. klo 13:40, jos hänellä on nälkä, tarjoilen hänelle lounasta. Viimeiset tunnit sitten leikimme ulkona, väritämme, leivomme, hypimme trampoliinilla, askartelemme tai jos olen tosi väsynyt/kipeä, ainoastaan vahdin heitä kun he puuhaavat omia touhujaan. Varmistan myös, että Louise vaihtaa koulupuvun tavallisiin vaatteisiin ja että hän tekee läksynsä. N. klo 16:20 Noreen tulee kotiin ja sitten olen ns. "off".

Saatan istua hetken aikaa keittiössä juttelemassa päivästä Noreenin kanssa, mutta lopulta sulkeudun huoneeseeni omiin puuhiini tai lähden käymään jossain. Seitsemän aikoihin liityn perheen seuraan syömään illallista jos olen kotona. (Joskus lapset ovat jopa niinkin ihania, että leikin ja hengaan niiden kanssa illallakin. Haha.) Nukkumaan yritän päästä klo 22–23. Ja aamulla taas koko rumba uudestaan.

maanantai 24. elokuuta 2015

Au pairin pakkauslista

Koska edelleen hermot palavat täysin huonon wifin takia (kuvien lataamisessa kestää ikuisuus), aattelin jakaa pakkauslistani kanssanne. Toivottavasti siitä on joillekkin apua.

Selailin tosiaan kymmeniä erilaisia pakkauslistoja/-vinkkejä netistä ja ne yhdistämällä loin omani. Irlanti on hyvin tuulinen maa ja perheen äiti sekä aiempi au pair suosittelivat molemmat kerrospukeutumista. Tämän takia en ottanut oikeastaan yhtään ns. kesävaatteita. Suositeltavaa on kyllä ottaa edes yksi tai kaksi kohdemaan ilmaston vastaista vaatetta mukaan. Siksi otin yhden maximekon, sekä yhden sortsimekon mukaani. Eihän sitä tiedä jos tulee yhtäkkiä äkkilähtö jonnekin lämpimään, vai miten se oli?

Ensimmäisten päivien jälkeen huomasin, että olin ottanut aivan liian vähän vaatteita mukaan. Lasten kanssa leikkiessä menee päivän vaatteet illalla suoraan pesuun, enkä ollut edes tajunnut kuinka kylmä täällä oikeesti on. Tuuli on hyvin, hyvin voimakas. Onneksi pääsin pian Traleeseen, jossa riensin Penneysiin ostamaan hieman enemmän lämmintä vaatetta itselleni.

Monta asiaa unohtui ottaa mukaan Suomesta (esim. HRC-huppari, jatkojohto sekä power bank), mutta monta asiaa päätin myös jättää ottamatta, kuten hatut ja korut. Otin tosiaan vaan pipon mukaan Irlannin tuulisuuden takia ja ainoat korut olivat korvissani olevat korvakorut. En oikeastaan osaa enää käyttää korvakoruja saatika kaulakoruja. Pakkasin periaatteella: "Mitä olen käyttänyt puolen vuoden sisällä?"

Ainiin, vinkkinä! Lentokoneeseen kannattaa pukea paksuimmat vaatteet ja painavimmat/suurimmat kengät, näin ne eivät vie tilaa matkalaukussa. 

Ruumamatkalaukku:
  • Paidat
    • Tpaidat x2
    • Ohuet topit x2
    • Topit x3
    • Pitkähihaiset x2
  • Mekot ja hameet x3
  • Kokoasut x2
  • Villatakit ja -paidat x2
  • Housut
    • farkut, joogapantsit, kollarit, haaremihousut, ulkoiluhousut
  • Kengät
  • Alusvaatteet
    • Rintsikat x3, alushousut x15, urheilurintsikat
  • Sukat x10
  • Sukkahousut x2
  • Paksut ja ohuet legginssit
  • Villasukat x3
  • Uima-asu
  • Takit
    • Farkkutakki
    • Ohut juoksutakki
  • Kerrasto
  • Päähineet
    • Pipo
  • Kaulahuivi
  • Suoristusrauta
  • Huolisyöppö
  • Lapsien tuliaiset
  • JBL (puhelimen lataus/kaiutin)
  • Omat herkut
    • Fazerin sininen, ruisleipä, purkka
  • Hygieniatarvikkeet
    • Sähköhammasharja + laturi
    • Deodorantti
    • Matkashampoo ja -saippua?
    • Meikinpuhdistusaine
    • Rasva
    • Meikit
    • Ponnarit, pinnit ja panta
    • Kynsisakset
    • Lääkkeet
    • Hiusharja
    • Hajuvesi
Matkustamomatkalaukku:
  • Adapteri ja jatkojohto
  • Tietokone + laturi + ulkoinen kovalevy
  • Kamerakalusto
  • Kalenteri
  • Kodin kansio
    • Vakuutuspaperit
    • Avainlukulistat
    • Lentoliput
  • Muistivihko
  • Penaali
  • Vanhempien tuliaiset
  • Vaihtovaatteet
  • Kirja
  • Silmälasit
Käsilaukku:
  • Lompakko
  • Kännykkä
  • Lentoliput
  • Aurinkolasit

maanantai 3. elokuuta 2015

Viimeinen viikko

Viimeinen viikko lähti käyntiin n-y-t... NYT!

Viime viikon perjantaina oli viimeinen työvuoro (ainakin vuoteen) Nightclub Marilynissä. Olihan se hirmuhaikeaa, kun joutui jättämään mahtavan työporukan, jonka kanssa kerkesin työskennellä kuitenkin jo sen kaksi vuotta. Lauantaina oli myös aika haikeaa, koska meillä oli ala-asteen luokkakokous. Oli mahtavaa kun näki ihmisiä, joita ei ollut nähnyt tässä 10 vuoden aikana kuin vain muutaman kerran. Onnistunut luokkakokous kyllä!

Mutta se viime viiko(nlopu)sta... Seuraavaksi pakko listata vielä viimeisen viikon suunnitelmat!

Dingleharbour


Mitä aion vielä Suomessa tehdä:

  • Viettää lähimmäisten kanssa läksiäiset
  • Tehdä pakkauslista ja pakata
  • Siistiä vaatehuone
  • Juoda suomalaista olutta
  • Ostaa tuliaiset
  • Saunoa
  • Syödä niin paljon suomalaista ruokaa, että tulee ähky!
  • Katsella ajomatkoilla maisemia
  • Kääntää unirytmi
  • Nähdä niin paljon ystäviä kuin mahdollista
  • Värjätä hiukset
  • Pelata
  • Kirjoittaa blogia
  • Ostaa keittokirjan, jossa on suomalaisia ruokia
  • Ostaa kalenterin
  • Tilata valokuvia, joita voin asetella Irlantihuoneeni seinälle
  • Ottaa selvää käytetäänkö Irlannissa desilitramittoja

En kai unohtanut mitään? Mitä te olette tehneet viimeisellä viikollanne Suomessa? Entä mitä te tekisitte?

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kuka? Mitä? Miksi?

Totta kai, kun tuttu lähtee vaihtariksi/au pairiksi, muuttaa ulkomaille opiskelemaan/töihin tai lähtee muuten vain matkustelemaan - ystäville, tuttaville ja perheenjäsenille tulee kysymyksiä mieleen reissusta. Rakastan vastata noihin kysymyksiin! On mukavaa, että jotkut muutkin, kuin vain minä itse, ovat kiinnostuneita reissustani.

Harmi vain, kun kovin monen kanssa ei tule juteltua ollenkaan ja toisten kanssa vain ohi mennen. Ajattelin siis kerätä tähän postaukseeen hieman vastauksia kysymyksiin teille, joiden kanssa en ole saanut tilaisuutta puhua reissustani.

Kommenttiosio on myös vapaa kaikille kysymyksillenne olitte sitten tuttuja tai tuntemattomia!




Kuka olet?
- 21-vuotias turkulainen, joka valmistui viime keväänä Paasikivi-Opistosta media-assistentiksi, pääaineinaan valokuvaus sekä graafinen suunnittelu. Olen myös ollut Night Club Marilynissä töissä kaksi vuotta.

Perheesi Suomessa?
- Asun poikaystäväni Jannen kanssa kaksiossa Turussa. Perheeseeni kuuluu myös isä, äiti, isäpuoli, kaksi siskoa, heidän miehensä sekä toisen siskoni lapset.

Miten poikaystäväsi on kokenut lähtösi?
- Ylpeänä, että uskallan lähteä toteuttamaan unelmiani, mutta myös haikeana. Olemme aika samanlaisilla  mielentiloilla.

Aiotteko erota ennen lähtöäsi? Aiotteko pysyä yhdessä 11 kuukauden ajan? Kai tiedät ettei se tule kestämään?
- En halua olla pessimisti, mutta en myöskään sinisilmäinen. Jos suhteemme ei kestä reissuani niin sitten se ei kestä, mutta yritämme parhaamme että se toimisi. Yhteiset pelisäännöt sovittu ja sitä rataa, fingers crossed.

Jännittääkö?
- No jännittää! Mutta olen myös ylpeä itsestäni, että uskallan lähteä toteuttamaan unelmaani ja toivotaan etten tule maitojunalla takaisin.



Milloin ja mihin menet au pairiksi?
- Lähden sunnuntaina 9. elokuuta Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Dublinia, josta lennän Kerryn lentokentälle. Sieltä hostperheeni tulee hakemaan minut Dingleen. Dingle on Lounais-Irlannissa sijaitseva alle 2000 asukkaan kylä, jossa on 56 pubia.

Perheesi Irlannissa?
- Äiti on luokanopettaja, isä maanviljelijä (jos ymmärsin oikein, perheellä on oma luomufarmi pihapiirissä), poika Ronan, 3, sekä tytöt Cliona, 4, ja Louise, 6.

Tuletko käymään Suomessa?
- Ainakin jouluksi tulen kotiin. Minulla on myös erittäin hyvät, palkalliset lomat, koska hostäiti on luokanopettaja.

Saako Irlantiin tulla käymään?
- Totta kai saa! En kyllä usko, että hostperheeni ilahtuu kun raahaan sinne 367 kaveria ja perheenjäsentä asumaan, mutta Dinglessä on ihania ja halpoja B&B-motelleja ja muita. Ja toki viikonloppuisin voimme mennä yhdessä seikkailemaan pitkin saarta!

Koska tulet takaisin?
- 30.6. tai 1.7.2016.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

34 päivää lähtöön

Ompas aika taas kulunut vauhdilla... Vaikka valmistuin koulusta ja ajattelin, että näin ollen kesä olisi parhainta aikaa valmistella lähtöä, kun on vain aikaa. Mutta lämpimien kesäpäivien ja töiden ohella on aika kulunut liian nopeasti. Kauhistuttaa ajatus siitä, että lähtöön on alle 5 viikkoa, enkä ole mielestäni saanut mitään aikaiseksi! Apua!

"Your feet will take you where your heart is." - Irish proverb

Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin hankin ja myös liput Helsinki - Dublin -välille. Vielä puuttuisi Dublin - Kerry -liput, mutta rahatilanne on mikä on. Toivotaan vaan etteivät ne ole loppuunmyyty kuun lopussa. Tein myös ilmoituksen Kelalle muutosta ulkomaille. Vielä pitäisi käydä Suomessa lääkärissä, hammaslääkärissä, ostaa/hankkia ISO matkalaukku, miettiä tarvitsenko toisen matkalaukun, kirjoittaa pakkauslista, mitätöidä kännykkäliittymä, hoitaa laskuasiat, myydä iPad, HOH HOIJAA! Eikä tässä vielä tosiaankaan kaikkea. Tätä stressin määrää...

Fernweh - Being homesick for a place where you've never been to.

Onneksi sain siskolta valmistujaislahjaksi Lonely Planetin Ireland-matkaoppaan, josta olenkin tässä jo kuukauden verran ahminut itseeni tietoa. Myös lukuisat au pair -blogit auttavat suunnittelijahullua ihmistä valmistautumaan elämänsä suurimpaan reissuun, mutta välillä tuntuu ettei niitäkään ole tarpeeksi. Kaikki ongelmat esim. verotuksessa (Onko au pairin palkka palkkaa vai taskuraha? Tarvitseeko sitä ilmoittaa verottajalle vai ei? jne.) räjäyttävät pääni. Eniten kaikesta stressaa se, että mitä otan mukaani? Dinglessä ei kauheasti ole noita shoppailuvaihtoehtoja, joten en tiedä koska pääsen ostamaan esim. talvivaatteita. Niitä ei kuitenkaan kannata raahata mukaan Suomesta, koska vievät niin paljon tilaa matkalaukussa. Entäs meikit? Rasvat? Meikinpesuaineet? Löytyykö niitä sieltä vai otanko merkkiuskollisena ne mukaan Suomesta? Entäs mitäs tuliaisiksi perheelle? Mahtuuko kameralaukkuni mukaan? Tarvitsenko kaikkia objektiivejani? Tarvitsenko kameraani?

"Focus on where you want to go, not where you currently are."

Yleisesti ottaen: stressaan aivan liikaa asioista. Ei tietenkään saa vaan antaa mennä ja hei, go with the flow. Ei. Koska kukaan ei asioitasi hoida puolestasi. Ei ainakaan pitäisi. Summa summarum: kunpa olisin jo Dinglessä, ei tarvitsisi stressata näin paljon.

Irlanti, täältä tullaan!

Nyt se on sitten varmistettu. Elokuun alussa olisi lähtö. Irlanti, täältä tullaan!

Perheenä on siis viisihenkinen perhe Dinglestä, Lounais-Irlannista. Äiti, isä, kaksi tyttöä ja yksi poika. Asukkaita Dinglessä on hieman alle 2000. Jännittävintä oli ajatus autolla ajamisesta vasemmalla puolella tietä, mutta kyseisessä perheessä en tarvitse autoa. Naapurit tulevat hakemaan lapset aamuisin ja tuovat heidät koulusta iltapäivällä. Päivät hengaankin sitten maailman söpöimmän 2-vuotiaan irkkupojan kanssa! (Auton sijasta pääsen kiitämään pitkin maita ja mantereita sähköpyörällä, jihuu!)

Huvittavintahan jutussa on, että rekisteröin itseni AuPairWorldiin puolitoista viikkoa sitten. Ja nyt mulla on jo perhe. Ja ihana perhe. (Toivottavasti pysyy ihanana.) Parasta on kyllä kun oon saanut jutella perheen ensimmäisen ja nykyisen au pairin kanssa. Ja varsinkin siltä ensimmäiseltä on tullut hyvin tarkkaa tietoa mitä on tehnyt Irlannissa/vapaa-ajoillaan, mitä siellä voi/kannattaa ylipäätänsä tehdä, minkälaisia lapset ovat, jne. Tytöt ovat olleet tosi avuliaita, eli jos harkitsette au pairiksi lähtöä, jutelkaa perheen aiempien au pairien kanssa.

En vielä ole täysin käsittänyt koko asiaa. Kymmenen kuukautta pois Suomesta, pois kotoota, pois Jannen, perheen ja ystävien luota. Tänään iski ensimmäistä kertaa todellisuus itkun kera. Tietyt asiat, joita on tottunut tekemään joka päivä. Tietyt ihmiset, joita on tottunut näkemään joka viikko. Ja varsinkin Janne, Janne, Janne. Miten pärjätä 2000 kilometrin päässä ilman sitä toista, johon on normaalisti pystynyt turvautumaan joka päivä?

Nyt pitää vain osata ottaa kesästä ilo irti ja lähteä syksyllä kohti uutta seikkailua!


Mietintänystyröitten puhkipalamista


Onneksi on ystäviä, jotka tietävät edes jotakin au pair -jutuista. Heti kun olin päätökseni tehnyt au pairiksi hakemisesta, käännyin ystäväni puoleen, joka on lähdössä kesällä au pairiksi Jenkkeihin. Kyselin kaikkea mahdollista, kannattaako mennä järjestön kautta vai etsiä perhe itse? Mitä kannattaa ja ei kannata kirjoittaa esittelytekstiin? jne. Olemme olleet hyvin toistemme tukena tämän kaiken hässäkän keskellä.

Kaiken sen rupattelun ja googlettamisen jälkeen päätin olla menemättä järjestön kautta ja rekisteröityä AuPairWorld.nettiin. Kyseisellä sivustolla au pairit etsivät perheitä ja toisinpäin. Siellä on myös hyvin tarkat säännöt, listaukset ja vinkit sekä au paireille että perheille. Sivusto on aluksi hieman epäselvä, mutta siihen pääsee jyvälle hyvinkin nopeasti. Sinun pitää päättää mistä maasta etsit perhettä, kertoa tupakoinnistasi/ajoluvastasi/kielitaidoistasi jne. Hyvin yksityiskohtaisesti, että sivusto saa rankattua sinut, niin että löydät varmasti helposti samantyylisen perheen (ja perhe löytää sinut). Sinun pitää myös kirjoittaa lyhyet esittelytekstit profiiliisi, profiilikuvan laittaminen ei ole pakollista, mutta suotavaa.


JOS ON KYSYTTÄVÄÄ AUPAIRWORLDISTÄ, PISTÄKÄÄ IHMEESSÄ KOMMENTTIA.


Itsehän olen tässä vaiheessa saanut kaksi hakemusta perheiltä ja itse lähettänyt 11. Skypehaastatteluja on ollut kaksi, samalta perheeltä. Kolmas (toiselta perheeltä) on perjantaina. Kyseinen perhe, jonka kanssa olen nyt skypetellyt, on ensimmäinen, joka otti minuun yhteyden. Ja vielä alle 24h profiilini luomisesta. On kyllä tosi hyvä fiilis kyseisestä perheestä, mutta pelkään ettei tarpeeksi. Perhe asuu Dinglessä (alle 2000 asukasta), Lounais-Irlannissa. Lapsia olisi kolme, kaksi tyttöä ja yksi poika. Tällä viikolla pitäisi vielä sähköpostitella ja skypetellä perheen aiemman ja nykyisen au pairin, sekä lapsien kanssa. Periaatteessa tahtoisin tuohon perheeseen, mutta en uskalla lopettaa etsimistä jos jotain parempaa tulisikin vastaan. Asiaahan toki hankaloittaa se, että haen AuPairWorldissä ainoastaan perhettä Irlannista, joten hakutulokset ovat erittäin suppeat.


Toivotaan, että tällä viikolla tulisi edes jotain selkoa asioihin ennen kuin mietintänystyrät palavat puhki.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

The Beginning


"Do one thing that scares you, everyday."

Kun tapasin Jannen, sinkkuelämäni unelmat hiipuivat pikkuhiljaa pois ja vaihtuivat uusiin, "kypsempiin" unelmiin. Eihän sitä seurustelevana ihmisenä voi unelmoida bilematkasta Ibizalle? Voiko? Taidan vain olla liian vanhoillinen. Seurustelu minulle tarkoittaa sitä, että tutkitaan olisiko seurustelukumppanissa potentiaalia tulevaksi sulhoksi ja elämänkumppaniksi. Siksi unelmointi ryyppäysreissusta tuntuisi jotenkin hyvin kaukaiselta.
Kaikkia unelmiaan ei saa toisen takia heittää roskiin. Ehkä ne voivat hetkeksi hiipua näkymättömiin, mutta kaikkien parhaaksi, yritä saada ne takaisin pinnalle. 

"Twenty years from now you will be more disappointed by the things you didn't do than by the ones you did do. So throw off the bowlines. Sail away from the safe harbor. Catch the trade winds in your sails. Explore. Dream. Discover."

Itselläni kesti hetki tajuta (itseasiassa noin 1,5 vuotta) ennen kuin tajusin, että en halua kenenkään takia haaskata unelmiani. Tarkoituksena oli, ennen Jannen tapaamista, lähteä koulusta valmistumisen jälkeen (kesällä 2015) Irlantiin au pairiksi vuodeksi, jonka aikana tutkisin heidän kulttuuriaan paremmin ja lopulta hakisin sinne kouluun, eikä aikomuksena ollut tulla takaisin Suomeen. Jannen tapaaminen tietenkin mutkisti asioita. Mutta kuten aluksi sanoin, kaikkia unelmiaan ei saa toisen takia heittää roskiin. Siksi päätin noin viikko sitten jatkavani unelmani unelmoimista (hieman pelkistettynä, aloitetaan siitä au pair -jaksosta) ja tekeväni kaikkeni, että se toteutuisi.

"Sometimes, it's the scary things in life that are the most worthwhile."

Toivottavasti nautitte kyydistä. Määränpää: Irlanti.