maanantai 24. elokuuta 2015

Au pairin pakkauslista

Koska edelleen hermot palavat täysin huonon wifin takia (kuvien lataamisessa kestää ikuisuus), aattelin jakaa pakkauslistani kanssanne. Toivottavasti siitä on joillekkin apua.

Selailin tosiaan kymmeniä erilaisia pakkauslistoja/-vinkkejä netistä ja ne yhdistämällä loin omani. Irlanti on hyvin tuulinen maa ja perheen äiti sekä aiempi au pair suosittelivat molemmat kerrospukeutumista. Tämän takia en ottanut oikeastaan yhtään ns. kesävaatteita. Suositeltavaa on kyllä ottaa edes yksi tai kaksi kohdemaan ilmaston vastaista vaatetta mukaan. Siksi otin yhden maximekon, sekä yhden sortsimekon mukaani. Eihän sitä tiedä jos tulee yhtäkkiä äkkilähtö jonnekin lämpimään, vai miten se oli?

Ensimmäisten päivien jälkeen huomasin, että olin ottanut aivan liian vähän vaatteita mukaan. Lasten kanssa leikkiessä menee päivän vaatteet illalla suoraan pesuun, enkä ollut edes tajunnut kuinka kylmä täällä oikeesti on. Tuuli on hyvin, hyvin voimakas. Onneksi pääsin pian Traleeseen, jossa riensin Penneysiin ostamaan hieman enemmän lämmintä vaatetta itselleni.

Monta asiaa unohtui ottaa mukaan Suomesta (esim. HRC-huppari, jatkojohto sekä power bank), mutta monta asiaa päätin myös jättää ottamatta, kuten hatut ja korut. Otin tosiaan vaan pipon mukaan Irlannin tuulisuuden takia ja ainoat korut olivat korvissani olevat korvakorut. En oikeastaan osaa enää käyttää korvakoruja saatika kaulakoruja. Pakkasin periaatteella: "Mitä olen käyttänyt puolen vuoden sisällä?"

Ainiin, vinkkinä! Lentokoneeseen kannattaa pukea paksuimmat vaatteet ja painavimmat/suurimmat kengät, näin ne eivät vie tilaa matkalaukussa. 

Ruumamatkalaukku:
  • Paidat
    • Tpaidat x2
    • Ohuet topit x2
    • Topit x3
    • Pitkähihaiset x2
  • Mekot ja hameet x3
  • Kokoasut x2
  • Villatakit ja -paidat x2
  • Housut
    • farkut, joogapantsit, kollarit, haaremihousut, ulkoiluhousut
  • Kengät
  • Alusvaatteet
    • Rintsikat x3, alushousut x15, urheilurintsikat
  • Sukat x10
  • Sukkahousut x2
  • Paksut ja ohuet legginssit
  • Villasukat x3
  • Uima-asu
  • Takit
    • Farkkutakki
    • Ohut juoksutakki
  • Kerrasto
  • Päähineet
    • Pipo
  • Kaulahuivi
  • Suoristusrauta
  • Huolisyöppö
  • Lapsien tuliaiset
  • JBL (puhelimen lataus/kaiutin)
  • Omat herkut
    • Fazerin sininen, ruisleipä, purkka
  • Hygieniatarvikkeet
    • Sähköhammasharja + laturi
    • Deodorantti
    • Matkashampoo ja -saippua?
    • Meikinpuhdistusaine
    • Rasva
    • Meikit
    • Ponnarit, pinnit ja panta
    • Kynsisakset
    • Lääkkeet
    • Hiusharja
    • Hajuvesi
Matkustamomatkalaukku:
  • Adapteri ja jatkojohto
  • Tietokone + laturi + ulkoinen kovalevy
  • Kamerakalusto
  • Kalenteri
  • Kodin kansio
    • Vakuutuspaperit
    • Avainlukulistat
    • Lentoliput
  • Muistivihko
  • Penaali
  • Vanhempien tuliaiset
  • Vaihtovaatteet
  • Kirja
  • Silmälasit
Käsilaukku:
  • Lompakko
  • Kännykkä
  • Lentoliput
  • Aurinkolasit

tiistai 18. elokuuta 2015

"Excuse my French!"

theblasketislands_2

Kirottua. En tajunnutkaan, että oon niin korvessa täällä, ettei edes wifi ole kovin hyvä. Olen siis erittäin pahoillani, etten ole pystynyt bloggaamaan niin usein kun tahtoisin. Turhauttavaa yrittää muokata kuvia, siirtää niitä Flickriin tai saatika kirjoittaa postausta, kun netti pätkii harvase minuutti.

Noreen ja lapset lähtivät tänään aamulla Mallow'hun Noreenin vanhempia tapaamaan, joten jäin hostisän kanssa kahdestaan Dingleen hengaamaan. Olin hyvin tervetullut lähtemään mukaan, mutta halusin tavata muita au paireja tällä viikolla, sekä hieman tutkia Dingleä yksinäni. En vielä tiedä menenkö heidän perässään Mallow'hun torstaina tai perjantaina, en oikein osaa päättää. Tänään kävin sitten hostisän kanssa viemässä polttopuita Ventryyn, kävin myös Dinglen kirjastossa, sekä tein koiran kanssa 1,5 tunnin lenkin. Nyt pitäisi ehkä vielä lähteä käymään kylällä.

Viime viikolla olin Dinglessä (sähköpyörälläni! aivan mahti!) pizzalla ja oluella saksalaisen au pairin Tinan kanssa, joka oli aivan super!! Juteltiin kaikesta mahdollisesta sekä opetettiin toisillemme omia kieliämme. Näen huomenna jälleen Tinan, sekä erään espanjalaisen au pairin. Suomenkieli alkaa kyllä pikkuhiljaa tökkiä vastaan. Edellispäivänä facetimettelin Jannen kanssa ja oli hyvin outoa puhua suomea. Tänään olin Dinglessä moikkaamassa erästä IT-mies Teemua, joka on asunut Irlannissa nyt jo 13 vuotta. Suomen puhuminen tuntui todella vaikealta ja meinasin kokoajan automaattisesti ruveta puhumaan englantia.

Lauantaina olin Rosie-koiran kanssa metsässä kävelyllä, sekä babysittasin illan lapsia, kun vanhemmat olivat illallisella. Sunnuntaina oltiin Traleessa tivolissa ja katsomassa Rose of Tralee -paraatia. Rose of Tralee -festivaali on Traleessa (tunnin ajomatka Dinglestä) pidettävä kauneuskilpailu, johon osallistuu "ruusuja" ympäri maailmaa. Pääsin myös vihdoin ja viimein Penneysiin, johon tuhlasin aaaaivan liikaa.

Toivotaan, että tällä viikolla (kun lapset ovat poissa) minulla on paremmin aikaa blogille. Toivotaan myös, että nettiyhteys olisi parempi. Ei täällä luonnon keskellä kyllä tee edes kauheasti mieli istua sisällä tietokoneen ääressä tai näpytellä kännykkää, vaan mielummin sitä ryntää ulos kävelylle tai kiipeämään vuoria pitkin. Sadepäivinä nojatuoliin istumaan ja lukemaan kirjaa teekupposen kanssa. On kyllä pakko myöntää, että rakastan Irlantia.

MÄÄRÄNPÄÄ: IRLANNILLA ON NYT MYÖS INSTAGRAM: @maaranpaairlanti

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ensimmäiset päivät

Huh... Sunnuntaina lensin tänne ja nyt on jo keskiviikko. Ja tuntuu, että nyt vasta on ensimmäinen hetki (yöunia ei lasketa) jolloin saan hengähtää. Vaikkakin lapsilla on vielä pari viikkoa lomaa, eikä mulla ole periaatteessa au pair -työt vielä alkanutkaan.

Pääsin tosiaan 8-9 aikaa sunnuntai-illalla Kerryn lentokentälle (lento oli myöhässä), jossa hostisä Thomas oli odottamassa. Ajoimme pieniä teitä pitkin varmaan 100km/h (kyllä, rajoitukset ovat sellaisia Irlannin pikkuteillä) ja menimme esim. Connor Passin läpi. Vaarallista vuoritietä pitkin Traleesta Dingleen. Kauniit maisemat, ja joissain kohdissa korvat menivät lukkoon, koska ajoimme niin korkealle. Sumua oli myös vuoren huipulla niin ettei eteen nähnyt kuin ehkä kahden metrin verran. (Ja edelleen ajettiin lujaa!)

Taloon päästyämme annoin tuliaiset. Lapsille Tatun ja Patun THIS IS FINLAND -kirja, sekä Afrikan tähti. Vanhemmille Muurlan lasitehtaan vesi-/viinikannu ja Marimekon servettejä. Sekä koko perheelle salmiakkia, Muumi-xylitol-pastilleja, Fazerin sinistä, Angry Birds -karkkeja, sekä Muumi-lakua. Salmiakkia vanhemmat maistoivat vain yhden karkin verran, jonka jälkeen ojensivat rasian minulle, hah! (En siis suosittele salmiakkia tuliaisiksi.) Xylitol-pastilleista ja Jenkki-purkasta on tullut suuria hittejä perheessä ja he toivoivatkin, että pyytäisin Suomesta postitse niitä lisää!

dingle home

dingle house

Tässä on siis kotini seuraavan 11 kuukauden ajan. Talossa on leikkihuone lapsille (huone, jossa isot ikkunat), keittiö/ruokahuone (Huoneessa myös telkkari, sekä yksi nojatuoli. Talossa ei ole siis olohuonetta ollenkaan.), aula, kodinhoitohuone, kolme makuuhuonetta sekä minun makuuhuoneeni, minulla, lapsilla ja vanhemmilla on jokaisella oma kylpyhuone makuuhuoneen yhteydessä, sekä aulasta pääsee vessaan, joka on tarkoitettu vieraille. Pihalla on lapsille kiipeilyteline, trampoliini, Go Kart, ym. mahdollisia lasten pelejä.

dingle maisema

Talon takapiha sekä Thomasin lehmät. Vasemmalla näkyy Dinglen kylä sekä suoraan edessä Dinglen satama. Kylän valot iltaisin/öisin ovat aivan us-ko-mat-to-mat! Horisontissa näkyy myös koko Irlannin korkein vuori.

dingle naapuri

Naapureiden talo sekä heidän lampaansa. Heillä on myös maailman söpöin lammaskoira, jonka työskentelyä on mielenkiintoista seurata. (Sellaista näkee yleensä vain elokuvissa!)

dingle girls cliona louise

Clíona (vas.) ja Louise, maailman söpöimmät irkkutytöt! Clíona on 4-vuotias ja Louise 6-vuotias. Rakastavat ulkona leikkimistä, trampoliinilla hyppimistä, sekä kävelyitä.

dingle ronan

Ja maailman söpöin irkkupoika, Ronan! Siis toi auto ihan oikeesti liikkuu sähköllä ja siinä on kaasu ja pakki ja kaikkee! Ja pikkunen on vasta 2-vuotias, haha! Hulluna traktoreihin.

dingle farm

Pihasta kun lähtee, niin vastaan tulee ensimmäiseksi hostisän farmi. Niin irlantilainen kun olla ja voi!

dingle kyltti

Hostisällä Thomasilla on oma yritys ja roudaa ympäri Dingle Peninsulaa polttopuita. Oli kiva päästä ensimmäisenä kunnon päivänä mukaan ja nähdä hieman maisemia. Ihme kaahari auton kanssa, mutta erittäin hyvä kuski ottaen huomioon, että tiet ovat TODELLA kapeita. Pysähteli myös melkein jokaisen ihmisen kohdalle "Hi, how are you?", eikä mitään hajua tunsiko edes heitä, haha!

dingle view rosie

dingle rosie louise

Muutamat ihmiset kyselivät onko hostperheessä lemmikkejä ja jouduin aina vastaamaan, että "valitettavasti ei". Onnekseni perhe oli hankkinut hetki ennen tuloani Clíonalle synttärilahjaksi koiran, Rosien, joka on 2-vuotias. Harmi ettei koiraa päästetä sisälle, se olisi niin loistava uninalle.

dingle tivoli

Kävimme myös Dinglen satamassa olevassa tivolissa. (Heillä oli oma nimi sille, mutta ei mitään hajua miten se kirjoitetaan. Herdy Gerdy's?) Aika samat laitteet mitä Suomenkin tivoleissa, mutta jokainen laitekäynti maksoi vaan 2€. Rahalla sai siis ostettua tokeneita, joilla pystyi laitteissa käymään.

dingle rosie

Ylipäätänsä perhe on ottanut mut (mielestäni) tosi hyvin vastaan. Vanhemmat kyselevät kokoajan onko mulla kaikki hyvin ja neuvovat ja opastavat. Peräti käskevät, että "älä ole ujo", "kaikkea saa syödä", "tämä on myös sinun kotisi, tee mitä haluat". Lapset ovat ihania ja huutavat kokoajan Helmi/Hemli/Emily tjv. kun näkevät minut, ja ovat aina todella innoissaan.

Tänään tosiaan kiivettiin lasten kanssa aamulla vanhalle kirkolle piknikille ja eilen oltiin hostisän Thomasin, hänen serkkunsa Angelan ja Angelan poikien (he ovat kotoisin Englannista) kanssa Blasket Islandsilla ja Ventryssä. Ajattelin tehdä tuosta yhdeksän tunnin reissusta erillisen postauksen myöhemmin tällä viikolla. Huomenna pitäisi tavata Ventryssä asuva (10min pyöräilymatka) saksalainen au pair ja ensi sunnuntaina mennään koko perheen voimin Traleeseen.

Täällä on kaikki niin samanlaista, mutta silti niin erilaista. Saatte siis myöhemmin myös lukea hieman Suomi vs. Irlanti -pohdintoja. Mutta siihen asti, slán!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Ladies and gentlemen we have arrived to Dublin

Olen kyllä ollut hyvin huono bloggaamaan, kun joka päivä on ollut niin kiire lähtövalmisteluiden kanssa. Ajattelin nyt siis kertoa lyhyesti (koska olen vielä matkalla) mitä on tapahtunut.

norwegian dublin

Olen siis juuri hetki sitten saapunut Dublinin lentokentälle. Terminaali 1:stä yritin löytää tien terminaali 2:seen. Joka puolelta kuului vaan karskeaa englanninkieltä irkkuaksentilla. Nyt syön ja juon ennen kuin menen turvatarkastuksen kautta Kerryyn lentävään koneeseen. Oon Irlannissa oloni aikana syönyt jo kanawrappejä, kuvannut kahta miestä kertakäyttökameralla ja saanut maailman antisosiaalisimman vierustoverin lentokoneeseen.

Lupaan yrittää vielä tänään illalla kertoa kuulumisia esim. tuliaisista, matkasta ja Dinglestä, mutta nyt jatkan seikkailuani vielä hetken yksinäni.

tiistai 4. elokuuta 2015

Yllätysläksiäiset

Ihme oveluudet! Eilen oli tosiaan yllätysläksiäiseni, ja herranjestas, mikä fiilis!

Mentiin eilen Jannen kanssa puoli neljäksi äitin luona kahvittelemaan läksiäisten merkeissä, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä Jannen siskon perheen luokse kahville. Yhtäkkiä löysinkin itseni Turun keskustasta, Vimman edestä. Parin rastin kautta oli seuraavaksi tarkoitus mennä MorriSon'siin, jonka edessä Janne odotti ruusun kanssa. Sisällä odotti varatussa pöydässä kaikista tärkeimmät ihmiset elämässäni ja totta kai itku pääsi. Ja vaikka muutama ihanuus ei päässyt paikalle, niin kiitos kun olitte silti hengessä mukana! MorriSon'sista jatkoimme sitten osan kanssa Turun yöhön.

yllatyslaksiaiset2yllatyslaksiaiset1

Kiitos vielä ihan hirveästi kaikille, jotka olitte mukana eilen! Tulee hirmuinen ikävä!

Tänään onkin mennyt päivä sohvalla maaten, ja hieman ehkä ahdistaa, kun on vielä aika paljon asioita tekemättä. Toivotaan, että olo tästä helpottaa niin pääsen vaikka yöllä sitten hääräämään pakkauksen kanssa. Mulla niin loppuu aika kesken, hah... Terveisin, 5-päivää-lähtöön.

maanantai 3. elokuuta 2015

Viimeinen viikko

Viimeinen viikko lähti käyntiin n-y-t... NYT!

Viime viikon perjantaina oli viimeinen työvuoro (ainakin vuoteen) Nightclub Marilynissä. Olihan se hirmuhaikeaa, kun joutui jättämään mahtavan työporukan, jonka kanssa kerkesin työskennellä kuitenkin jo sen kaksi vuotta. Lauantaina oli myös aika haikeaa, koska meillä oli ala-asteen luokkakokous. Oli mahtavaa kun näki ihmisiä, joita ei ollut nähnyt tässä 10 vuoden aikana kuin vain muutaman kerran. Onnistunut luokkakokous kyllä!

Mutta se viime viiko(nlopu)sta... Seuraavaksi pakko listata vielä viimeisen viikon suunnitelmat!

Dingleharbour


Mitä aion vielä Suomessa tehdä:

  • Viettää lähimmäisten kanssa läksiäiset
  • Tehdä pakkauslista ja pakata
  • Siistiä vaatehuone
  • Juoda suomalaista olutta
  • Ostaa tuliaiset
  • Saunoa
  • Syödä niin paljon suomalaista ruokaa, että tulee ähky!
  • Katsella ajomatkoilla maisemia
  • Kääntää unirytmi
  • Nähdä niin paljon ystäviä kuin mahdollista
  • Värjätä hiukset
  • Pelata
  • Kirjoittaa blogia
  • Ostaa keittokirjan, jossa on suomalaisia ruokia
  • Ostaa kalenterin
  • Tilata valokuvia, joita voin asetella Irlantihuoneeni seinälle
  • Ottaa selvää käytetäänkö Irlannissa desilitramittoja

En kai unohtanut mitään? Mitä te olette tehneet viimeisellä viikollanne Suomessa? Entä mitä te tekisitte?

Turusta Dingleen pähkinänkuoressa

lennot1

Lähtö on siis sunnuntaiaamuna 9. elokuuta kotoa (Turusta) kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lennän siis ensimmäistä kertaa yksin, joten aion varmaan herättää Jannen jo kuudelta aamulla, että "mennäää jo, mennään jo". Tarvitsen kuitenkin sen noin viisi tuntia (just kidding?) lentokentällä, ennen kuin kone lähtee, että varmasti ehdin lennolleni. Ja myös sen takia, että aion varmasti itkeä koko sen ajan siellä Jannen olkapäätä vasten ja halata jokaista vastaantulevaa ihmistä.

Norwegian lähtee lennättämään minua klo 14:25 kohti Irlannin pääkaupunkia Dublinia. Dublinissa kone on klo 15:35 sikäläistä aikaa, siellähän on kello kaksi tuntia jäljessä Suomeen nähden.

lennot2

Dublinissa minulla on sitten vaihtoaikaa kolme ja puoli tuntia ennen kuin Irlannin paikallinen lentoyhtiö Aer Lingus lennättää minut klo 19:05 Kerryn lentokentälle, jossa olen perillä klo 20. Siellä on sitten joko hostäiti tai -isä vastassa, ja siitä lähdemme sitten yhdessä kohti Dingleä. Kerryn lentokentän ja Dinglen välillä on n. tunnin ajomatka, hieman pelottaa saanko sen aikana mitään sökerrettyä englanniksi näin antisosiaalisena suomalaisena.

Pakko kyllä sanoa, että Suomea tulee ihan hirveä ikävä.

Onko täällä muita, jotka eivät ole yksin lentäneet? Entäs onko teillä muilla vinkkejä siihen kun matkustaa ensimmäistä kertaa yksin? Tai kokemusta Dublinin tai Kerryn lentokentistä?