maanantai 24. elokuuta 2015

Au pairin pakkauslista

Koska edelleen hermot palavat täysin huonon wifin takia (kuvien lataamisessa kestää ikuisuus), aattelin jakaa pakkauslistani kanssanne. Toivottavasti siitä on joillekkin apua.

Selailin tosiaan kymmeniä erilaisia pakkauslistoja/-vinkkejä netistä ja ne yhdistämällä loin omani. Irlanti on hyvin tuulinen maa ja perheen äiti sekä aiempi au pair suosittelivat molemmat kerrospukeutumista. Tämän takia en ottanut oikeastaan yhtään ns. kesävaatteita. Suositeltavaa on kyllä ottaa edes yksi tai kaksi kohdemaan ilmaston vastaista vaatetta mukaan. Siksi otin yhden maximekon, sekä yhden sortsimekon mukaani. Eihän sitä tiedä jos tulee yhtäkkiä äkkilähtö jonnekin lämpimään, vai miten se oli?

Ensimmäisten päivien jälkeen huomasin, että olin ottanut aivan liian vähän vaatteita mukaan. Lasten kanssa leikkiessä menee päivän vaatteet illalla suoraan pesuun, enkä ollut edes tajunnut kuinka kylmä täällä oikeesti on. Tuuli on hyvin, hyvin voimakas. Onneksi pääsin pian Traleeseen, jossa riensin Penneysiin ostamaan hieman enemmän lämmintä vaatetta itselleni.

Monta asiaa unohtui ottaa mukaan Suomesta (esim. HRC-huppari, jatkojohto sekä power bank), mutta monta asiaa päätin myös jättää ottamatta, kuten hatut ja korut. Otin tosiaan vaan pipon mukaan Irlannin tuulisuuden takia ja ainoat korut olivat korvissani olevat korvakorut. En oikeastaan osaa enää käyttää korvakoruja saatika kaulakoruja. Pakkasin periaatteella: "Mitä olen käyttänyt puolen vuoden sisällä?"

Ainiin, vinkkinä! Lentokoneeseen kannattaa pukea paksuimmat vaatteet ja painavimmat/suurimmat kengät, näin ne eivät vie tilaa matkalaukussa. 

Ruumamatkalaukku:
  • Paidat
    • Tpaidat x2
    • Ohuet topit x2
    • Topit x3
    • Pitkähihaiset x2
  • Mekot ja hameet x3
  • Kokoasut x2
  • Villatakit ja -paidat x2
  • Housut
    • farkut, joogapantsit, kollarit, haaremihousut, ulkoiluhousut
  • Kengät
  • Alusvaatteet
    • Rintsikat x3, alushousut x15, urheilurintsikat
  • Sukat x10
  • Sukkahousut x2
  • Paksut ja ohuet legginssit
  • Villasukat x3
  • Uima-asu
  • Takit
    • Farkkutakki
    • Ohut juoksutakki
  • Kerrasto
  • Päähineet
    • Pipo
  • Kaulahuivi
  • Suoristusrauta
  • Huolisyöppö
  • Lapsien tuliaiset
  • JBL (puhelimen lataus/kaiutin)
  • Omat herkut
    • Fazerin sininen, ruisleipä, purkka
  • Hygieniatarvikkeet
    • Sähköhammasharja + laturi
    • Deodorantti
    • Matkashampoo ja -saippua?
    • Meikinpuhdistusaine
    • Rasva
    • Meikit
    • Ponnarit, pinnit ja panta
    • Kynsisakset
    • Lääkkeet
    • Hiusharja
    • Hajuvesi
Matkustamomatkalaukku:
  • Adapteri ja jatkojohto
  • Tietokone + laturi + ulkoinen kovalevy
  • Kamerakalusto
  • Kalenteri
  • Kodin kansio
    • Vakuutuspaperit
    • Avainlukulistat
    • Lentoliput
  • Muistivihko
  • Penaali
  • Vanhempien tuliaiset
  • Vaihtovaatteet
  • Kirja
  • Silmälasit
Käsilaukku:
  • Lompakko
  • Kännykkä
  • Lentoliput
  • Aurinkolasit

3 kommenttia:

  1. Heippa, mulla on sulle haaste: http://veradventures.blogspot.hk/2015/08/blogihaastevastaukset.html ! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa löytää au pairiudesta uusi blogi! Vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta ja sinulla on myös mielettömän upeita kuvia, etenkin juuri edellisessä postauksessasi :) Haastoin sinut tällaiseen Liebster award -haasteeseen, jonka löydät täältä!

    Kaya

    VastaaPoista