Kuka? Mitä? Miksi?

Totta kai, kun tuttu lähtee vaihtariksi/au pairiksi, muuttaa ulkomaille opiskelemaan/töihin tai lähtee muuten vain matkustelemaan - ystäville, tuttaville ja perheenjäsenille tulee kysymyksiä mieleen reissusta. Rakastan vastata noihin kysymyksiin! On mukavaa, että jotkut muutkin, kuin vain minä itse, ovat kiinnostuneita reissustani.

Harmi vain, kun kovin monen kanssa ei tule juteltua ollenkaan ja toisten kanssa vain ohi mennen. Ajattelin siis kerätä tähän postaukseeen hieman vastauksia kysymyksiin teille, joiden kanssa en ole saanut tilaisuutta puhua reissustani.

Kommenttiosio on myös vapaa kaikille kysymyksillenne olitte sitten tuttuja tai tuntemattomia!

Kuka olet?

- 21-vuotias turkulainen, joka valmistui viime keväänä Paasikivi-Opistosta media-assistentiksi, pääaineinaan valokuvaus sekä graafinen suunnittelu. Olen myös ollut Night Club Marilynissä töissä kaksi vuotta.

Perheesi Suomessa?

- Asun poikaystäväni Jannen kanssa kaksiossa Turussa. Perheeseeni kuuluu myös isä, äiti, isäpuoli, kaksi siskoa, heidän miehensä sekä toisen siskoni lapset.

Miten poikaystäväsi on kokenut lähtösi?

- Ylpeänä, että uskallan lähteä toteuttamaan unelmiani, mutta myös haikeana. Olemme aika samanlaisilla  mielentiloilla.

Aiotteko erota ennen lähtöäsi? Aiotteko pysyä yhdessä 11 kuukauden ajan? Kai tiedät ettei se tule kestämään?

- En halua olla pessimisti, mutta en myöskään sinisilmäinen. Jos suhteemme ei kestä reissuani niin sitten se ei kestä, mutta yritämme parhaamme että se toimisi. Yhteiset pelisäännöt sovittu ja sitä rataa, fingers crossed.

Jännittääkö?

- No jännittää! Mutta olen myös ylpeä itsestäni, että uskallan lähteä toteuttamaan unelmaani ja toivotaan etten tule maitojunalla takaisin.

Milloin ja mihin menet au pairiksi?

- Lähden sunnuntaina 9. elokuuta Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Dublinia, josta lennän Kerryn lentokentälle. Sieltä hostperheeni tulee hakemaan minut Dingleen. Dingle on Lounais-Irlannissa sijaitseva alle 2000 asukkaan kylä, jossa on 56 pubia.

Perheesi Irlannissa?

- Äiti on luokanopettaja, isä maanviljelijä (jos ymmärsin oikein, perheellä on oma luomufarmi pihapiirissä), poika Ronan, 3, sekä tytöt Cliona, 4, ja Louise, 6.

Tuletko käymään Suomessa?

- Ainakin jouluksi tulen kotiin. Minulla on myös erittäin hyvät, palkalliset lomat, koska hostäiti on luokanopettaja.

Saako Irlantiin tulla käymään?

- Totta kai saa! En kyllä usko, että hostperheeni ilahtuu kun raahaan sinne 367 kaveria ja perheenjäsentä asumaan, mutta Dinglessä on ihania ja halpoja B&B-motelleja ja muita. Ja toki viikonloppuisin voimme mennä yhdessä seikkailemaan pitkin saarta!

Koska tulet takaisin?

- 30.6. tai 1.7.2016.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

34 päivää lähtöön

Ompas aika taas kulunut vauhdilla... Vaikka valmistuin koulusta ja ajattelin, että näin ollen kesä olisi parhainta aikaa valmistella lähtöä, kun on vain aikaa. Mutta lämpimien kesäpäivien ja töiden ohella on aika kulunut liian nopeasti. Kauhistuttaa ajatus siitä, että lähtöön on alle 5 viikkoa, enkä ole mielestäni saanut mitään aikaiseksi! Apua!

"Your feet will take you where your heart is." - Irish proverb

Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin hankin ja myös liput Helsinki - Dublin -välille. Vielä puuttuisi Dublin - Kerry -liput, mutta rahatilanne on mikä on. Toivotaan vaan etteivät ne ole loppuunmyyty kuun lopussa. Tein myös ilmoituksen Kelalle muutosta ulkomaille. Vielä pitäisi käydä Suomessa lääkärissä, hammaslääkärissä, ostaa/hankkia ISO matkalaukku, miettiä tarvitsenko toisen matkalaukun, kirjoittaa pakkauslista, mitätöidä kännykkäliittymä, hoitaa laskuasiat, myydä iPad, HOH HOIJAA! Eikä tässä vielä tosiaankaan kaikkea. Tätä stressin määrää...

Fernweh - Being homesick for a place where you've never been to.

Onneksi sain siskolta valmistujaislahjaksi Lonely Planetin Ireland-matkaoppaan, josta olenkin tässä jo kuukauden verran ahminut itseeni tietoa. Myös lukuisat au pair -blogit auttavat suunnittelijahullua ihmistä valmistautumaan elämänsä suurimpaan reissuun, mutta välillä tuntuu ettei niitäkään ole tarpeeksi. Kaikki ongelmat esim. verotuksessa (Onko au pairin palkka palkkaa vai taskuraha? Tarvitseeko sitä ilmoittaa verottajalle vai ei? jne.) räjäyttävät pääni. Eniten kaikesta stressaa se, että mitä otan mukaani? Dinglessä ei kauheasti ole noita shoppailuvaihtoehtoja, joten en tiedä koska pääsen ostamaan esim. talvivaatteita. Niitä ei kuitenkaan kannata raahata mukaan Suomesta, koska vievät niin paljon tilaa matkalaukussa. Entäs meikit? Rasvat? Meikinpesuaineet? Löytyykö niitä sieltä vai otanko merkkiuskollisena ne mukaan Suomesta? Entäs mitäs tuliaisiksi perheelle? Mahtuuko kameralaukkuni mukaan? Tarvitsenko kaikkia objektiivejani? Tarvitsenko kameraani?

"Focus on where you want to go, not where you currently are."

Yleisesti ottaen: stressaan aivan liikaa asioista. Ei tietenkään saa vaan antaa mennä ja hei, go with the flow. Ei. Koska kukaan ei asioitasi hoida puolestasi. Ei ainakaan pitäisi. Summa summarum: kunpa olisin jo Dinglessä, ei tarvitsisi stressata näin paljon.

Irlanti, täältä tullaan!

Nyt se on sitten varmistettu. Elokuun alussa olisi lähtö. Irlanti, täältä tullaan!

Perheenä on siis viisihenkinen perhe Dinglestä, Lounais-Irlannista. Äiti, isä, kaksi tyttöä ja yksi poika. Asukkaita Dinglessä on hieman alle 2000. Jännittävintä oli ajatus autolla ajamisesta vasemmalla puolella tietä, mutta kyseisessä perheessä en tarvitse autoa. Naapurit tulevat hakemaan lapset aamuisin ja tuovat heidät koulusta iltapäivällä. Päivät hengaankin sitten maailman söpöimmän 2-vuotiaan irkkupojan kanssa! (Auton sijasta pääsen kiitämään pitkin maita ja mantereita sähköpyörällä, jihuu!)

Huvittavintahan jutussa on, että rekisteröin itseni AuPairWorldiin puolitoista viikkoa sitten. Ja nyt mulla on jo perhe. Ja ihana perhe. (Toivottavasti pysyy ihanana.) Parasta on kyllä kun oon saanut jutella perheen ensimmäisen ja nykyisen au pairin kanssa. Ja varsinkin siltä ensimmäiseltä on tullut hyvin tarkkaa tietoa mitä on tehnyt Irlannissa/vapaa-ajoillaan, mitä siellä voi/kannattaa ylipäätänsä tehdä, minkälaisia lapset ovat, jne. Tytöt ovat olleet tosi avuliaita, eli jos harkitsette au pairiksi lähtöä, jutelkaa perheen aiempien au pairien kanssa.

En vielä ole täysin käsittänyt koko asiaa. Kymmenen kuukautta pois Suomesta, pois kotoota, pois Jannen, perheen ja ystävien luota. Tänään iski ensimmäistä kertaa todellisuus itkun kera. Tietyt asiat, joita on tottunut tekemään joka päivä. Tietyt ihmiset, joita on tottunut näkemään joka viikko. Ja varsinkin Janne, Janne, Janne. Miten pärjätä 2000 kilometrin päässä ilman sitä toista, johon on normaalisti pystynyt turvautumaan joka päivä?

Nyt pitää vain osata ottaa kesästä ilo irti ja lähteä syksyllä kohti uutta seikkailua!

Mietintänystyröitten puhkipalamista

Onneksi on ystäviä, jotka tietävät edes jotakin au pair -jutuista. Heti kun olin päätökseni tehnyt au pairiksi hakemisesta, käännyin ystäväni puoleen, joka on lähdössä kesällä au pairiksi Jenkkeihin. Kyselin kaikkea mahdollista, kannattaako mennä järjestön kautta vai etsiä perhe itse? Mitä kannattaa ja ei kannata kirjoittaa esittelytekstiin? jne. Olemme olleet hyvin toistemme tukena tämän kaiken hässäkän keskellä.

Kaiken sen rupattelun ja googlettamisen jälkeen päätin olla menemättä järjestön kautta ja rekisteröityä AuPairWorld.nettiin. Kyseisellä sivustolla au pairit etsivät perheitä ja toisinpäin. Siellä on myös hyvin tarkat säännöt, listaukset ja vinkit sekä au paireille että perheille. Sivusto on aluksi hieman epäselvä, mutta siihen pääsee jyvälle hyvinkin nopeasti. Sinun pitää päättää mistä maasta etsit perhettä, kertoa tupakoinnistasi/ajoluvastasi/kielitaidoistasi jne. Hyvin yksityiskohtaisesti, että sivusto saa rankattua sinut, niin että löydät varmasti helposti samantyylisen perheen (ja perhe löytää sinut). Sinun pitää myös kirjoittaa lyhyet esittelytekstit profiiliisi, profiilikuvan laittaminen ei ole pakollista, mutta suotavaa.

JOS ON KYSYTTÄVÄÄ AUPAIRWORLDISTÄ, PISTÄKÄÄ IHMEESSÄ KOMMENTTIA.

Itsehän olen tässä vaiheessa saanut kaksi hakemusta perheiltä ja itse lähettänyt 11. Skypehaastatteluja on ollut kaksi, samalta perheeltä. Kolmas (toiselta perheeltä) on perjantaina. Kyseinen perhe, jonka kanssa olen nyt skypetellyt, on ensimmäinen, joka otti minuun yhteyden. Ja vielä alle 24h profiilini luomisesta. On kyllä tosi hyvä fiilis kyseisestä perheestä, mutta pelkään ettei tarpeeksi. Perhe asuu Dinglessä (alle 2000 asukasta), Lounais-Irlannissa. Lapsia olisi kolme, kaksi tyttöä ja yksi poika. Tällä viikolla pitäisi vielä sähköpostitella ja skypetellä perheen aiemman ja nykyisen au pairin, sekä lapsien kanssa. Periaatteessa tahtoisin tuohon perheeseen, mutta en uskalla lopettaa etsimistä jos jotain parempaa tulisikin vastaan. Asiaahan toki hankaloittaa se, että haen AuPairWorldissä ainoastaan perhettä Irlannista, joten hakutulokset ovat erittäin suppeat.

Toivotaan, että tällä viikolla tulisi edes jotain selkoa asioihin ennen kuin mietintänystyrät palavat puhki.

The Beginning

"Do one thing that scares you, everyday."

Kun tapasin Jannen, sinkkuelämäni unelmat hiipuivat pikkuhiljaa pois ja vaihtuivat uusiin, "kypsempiin" unelmiin. Eihän sitä seurustelevana ihmisenä voi unelmoida bilematkasta Ibizalle? Voiko? Taidan vain olla liian vanhoillinen. Seurustelu minulle tarkoittaa sitä, että tutkitaan olisiko seurustelukumppanissa potentiaalia tulevaksi sulhoksi ja elämänkumppaniksi. Siksi unelmointi ryyppäysreissusta tuntuisi jotenkin hyvin kaukaiselta.

Kaikkia unelmiaan ei saa toisen takia heittää roskiin. Ehkä ne voivat hetkeksi hiipua näkymättömiin, mutta kaikkien parhaaksi, yritä saada ne takaisin pinnalle. 

"Twenty years from now you will be more disappointed by the things you didn't do than by the ones you did do. So throw off the bowlines. Sail away from the safe harbor. Catch the trade winds in your sails. Explore. Dream. Discover."

Itselläni kesti hetki tajuta (itseasiassa noin 1,5 vuotta) ennen kuin tajusin, että en halua kenenkään takia haaskata unelmiani. Tarkoituksena oli, ennen Jannen tapaamista, lähteä koulusta valmistumisen jälkeen (kesällä 2015) Irlantiin au pairiksi vuodeksi, jonka aikana tutkisin heidän kulttuuriaan paremmin ja lopulta hakisin sinne kouluun, eikä aikomuksena ollut tulla takaisin Suomeen. Jannen tapaaminen tietenkin mutkisti asioita. Mutta kuten aluksi sanoin, kaikkia unelmiaan ei saa toisen takia heittää roskiin. Siksi päätin noin viikko sitten jatkavani unelmani unelmoimista (hieman pelkistettynä, aloitetaan siitä au pair -jaksosta) ja tekeväni kaikkeni, että se toteutuisi.

"Sometimes, it's the scary things in life that are the most worthwhile."

Toivottavasti nautitte kyydistä. Määränpää: Irlanti.